|
Taideterapiaohjaaja/taideterapeutti, Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja Sini Yrjänä ”Voimavarasuuntautuneessa taideterapiassa ei korosteta menneisyyttä vaan keskustelu ja työskentely suunnataan tulevaisuuteen ja tavoitteisiin. Terapian tavoitteena on nostaa esille positiiviset voimavarat ja muutoksen mahdollisuudet, jotka ovat juuri nyt käytettävissä. Myös menneisyyttä voidaan tarkastella, jos se on asiakkaan omasta mielestä tarpeellista ja merkityksellistä. Tällöinkin työskentelyn lähtökohtana on asiakkaan voimavarojen tunnistaminen, ei ongelmiin keskittyminen. Humanistisesti suuntautuneessa ratkaisukeskeisessä taideterapiassa asiakkaan kuvia ei analysoida tai tulkita. Keskeistä on se, mitä merkityksiä kuvan tekijä itse töilleen antaa. Taidetuotosten (kuvien) äärellä käytävään keskusteluun liittyvät ratkaisukeskeiset kysymykset toimivat työvälineinä, joiden avulla asiakas tulee kuulluksi oman elämänsä asiantuntijana ja hän osallistuu aktiivisesti oman tulevaisuuden suunnitteluun sekä tavoitteidensa asettamiseen.” Hilkka Putkisaari "Tunnetaitoihin kuuluu monia taitoja aina kehotietoisuus- ja tarvetaidoista vuorovaikutus- ja ajattelutaitoihin. Ne kaikki tukevat meitä, kun kohtaamme sitä, mitä ympäristössämme, itsessämme ja toisissamme tapahtuu. Tunnetaitojen kehittäminen on elämänmittainen oppimatka, jossa jokainen kohtaaminen, ihmissuhde ja tunnetilanteet toimivat nyt-hetken harjoittelupaikkoina. Tunnetaito-ohjaa auttaa tunnetaitojen opettelussa." Annan taideterapiaohjausta ja tunnetaito-ohjausta sekä yksilö- että ryhmäasiakkaille. Mielelläni pidän taidelähtöisiä terapeuttisia työpajoja esimerkiksi työhyvinvoinnin tai kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukena. Yksittäisiä kertoja taideterapeuttisessa prosessissa voidaan pitää etäyhteydellä. Yhden asiakkaan voimavarasuuntautunut taideterapiaprosessi kestää 3-8 krt ja on tavoitteellista (sopivan kokoinen tavoite määritellään ensimmäisellä kerralla). Taideterapiaohjaus sopii sinulle, joka haluat tukea johonkin asian tai päätöksen pohtimiseen tai omien tunteiden käsittelyyn. Taidetarapiaohjausta voidaan soveltaa myös elämän käännekohdissa, muuttuneessa elämäntilanteessa tai uuden suunnan hakemisessa esimerkiksi työn tai opiskelujen suhteen. Hinnat: Taideterapiaohjaus 60 min - 65 € (sisältää käytettävät materiaalit) Taideterapiaohjaus 90 min - 85 € (sisältää terapiassa käytettävät materiaalit) Etätaideterapiaohjaus (zoom tai teams) 45 min - 45 € Jos sinua kiinnostaa tulla kokeilemaan luovien menetelmien voimaa johonkin oman elämäsi tavoitteeseen, toiveeseen, tunnekokemuksen käsittelyyn tai muuten vaan voimaantumaan, olet tervetullut taideterapeuttiseen työskentelyyn ohjauksessani. Olen kiinnostunut kokeilemaan myös terapeuttisia ryhmäohjauksia jonkun teeman ympärillä. Jos kiinnostaa, ole yhteydessä. Taideterapiasta tehdään halutessasi terapiasopimus, jossa määritellään tavoitteet ja terapian kesto (montako kertaa). Terapiaohjaus ei ole KELA-korvattavaa, eikä siitä jää merkintöjä mihinkään ilman lupaasi. Taideterapiaohjaus ei ole mielen sairauksien hoitoa, vaan voimavarojen ja mielenterveyden vahvistamista. Terapiaohjaukseni on lyhytkestoista ja voimavarasuuntautunutta taideterapeuttista työskentelyä. Terapeuttinen taidetyöskentely sopii myös hyvin muun terapian ohella vahvistamaan voimavaroja. Terapiaohjauksen tarkoituksena on auttaa käsittelemään tunteita, löytämään sinulle sopivia ratkaisuja ja näkökulmia uusissa elämäntilanteissa, muutoskohdissa tai arkisen elämän haastavissa kohdissa. Ole yhteydessä, mikäli haluat tulla taideterapia-asiakkaakseni, niin mietitään sopiiko kyseinen terapiamuoto sinulle tai asiaan, johon toivot terapiaohjausta. Jos kiinnostuit, ole yhteydessä ja kysy lisää. Sähköposti sinisatu(@)sinisatu.net tai viestit p 0440270036 (myös WhatsApp) Kuka minä olen? Olen arjen elämäntaiteilija Pohjois-Pohjanmaalta Ruukista Siikajoen kunnasta. Nautin muiden tuottamasta taiteesta, mutta taiteilen arjessani myös itse. Taide kulkee vahvasti mukana kaikessa tekemisessäni, myös työssäni valokuvaajana, lasten-ja nuorten tunnetaito-ohjaajana sekä taideterapiaohjaajana. Vanhempien antama nimeni on Sini Satu. Pidän nimestäni. Sinisatu on taiteilijanimeni ja yritykseni nimi. Nimi kertoo väreistä, jotka kuuluvat elämääni ja tarinoista, joilla voin rakentaa siltoja ja yhteyksiä ihmisten välille. Tarinat ja kuvat kuljettavat meitä ihmisiä erilaisissa maastoissa. Minulle arki on taidetta ja arjessa on taikaa. Ruuanlaitto on taidetta, kodin arki on taidetta. Nautin, kun saan loihtia muutamista aineksista maittavan aterian ja laittaa sen esille kauniisti. Jotain pientä vielä, koristetta, kukkaa, nätit tai erilaiset lautaset… Nautin, kun ripustan pyykkejä puiden väliin sidotulle narulle kuivumaan. Asettelen pyykit värien tai kokojen mukaan. Ihailen näkymää, lepattavia pyykkejä kesäisessä maisemassa, se on taidetta. Kaiken voi tehdä luovasti, omalla tavallaan. Arjessa on paljon kauneutta, rikkautta. Ihailen valoja ja varjoja, mitä aurinko maalailee kodin seinille, valaisee jonkin kohdan erityisen kauniiksi. Ihailen ikkunasta avautuvia maisemia, taideteoksia, jotka ovat joka päivä hieman erilaisia. Miten saisin jotain tuosta tunnelmasta välitettyä? Taiteilijuuteni on arkista, hetkessä syntyvää, jos on syntyäkseen ja niillä välineillä mitä on käytettävissä. Taideterapia- ja tunnetaito-ohjaajana haluan olla läsnä ja ohjata asiakasta löytämään voimavaroja ja suuntaa omien arvojensa mukaiseen elämään ja selviämään elämän kipukohdista ja tunnistamaan, kohtaamaan, ilmaisemaan ja käsittelemään tunteitaan luovien menetelmien avulla. Valokuvaajana minua kiinnostaa ja innostaa eniten ihmisten kuvaaminen. Olen ihmettelijä, valon ja varjon leikin ihastelija, kauneuden etsijä ja tunnelmien tallentaja. Taiteilijuus näkyy tällä hetkellä työssäni eniten voimauttavissa miljöökuvauksissa, joista nautin valtavasti. Kuvaan mielelläni ihmisiä, nautin kuvaamisesta ja tunnelmista, tunteista, joita kuvaushetkillä on läsnä. Herkistyn ja tunnen valtavaa kiitollisuutta, kun saan kuvata jotain ihmistä, joka uskaltautuu kuvattavakseni kaikessa kauneudessaan, luonnollisuudessaan, monipuolisuudessaan, tunteineen. Pidän runoista ja kirjoittelen itse runoja, ajatuksia ja sanoja myös kuvaushetken tunnelmista, ihmisten kohtaamisesta. Joskus tallennan kuvaushetkien tunnelmia myös sanoina, runoina, ajatuksina. Alla olevat kuvat minusta: @kaunispiirto |
|