Luovaa luontokuvausta talvella

Talvella valoisaa aikaa on vähän. Pakkasella on kaunista, mutta kylmää. Mitä voisin kuvata ja miten?
Luova luontokuvaus on mielenkiintoinen ja koukuttava harrastus. Siinä yhdistyvät ulkoilu, luonnon kauneuden ihasteleminen, visuaalisen ilmaisun kehittäminen ja valokuvausharrastus. Luova luontokuvaus on kiehtovaa. Siinä ei pyritä välttämättä kuvaamaan luontoa perinteisellä tavalla, vaan opetellaan näkemään tuttuja ja tavallisia asioita toisin. Kuviin voi valita erilaisia näkökulmia. Luova kuvaaja katsoo luontoa etsien luonnosta visuaalisia elementtejä, joista rajaamalla ja katsomalla oikeasta kuvakulmasta voi muodostaa taideteoksen.

Taiteelliset kuvatkaan eivät silti synny tuosta vaan, ilman oman kameransa tuntemista ja tekniikan hallintaa. Kameraa on kuin sivellin taidemaalarille. Oikean valotusajan ja aukon valinnalla on vaikutusta kuvan sisältöön ja visuaaliseen ilmeeseen. Toisaalta hyviä taidekuvia voi saada myös kännykän kameralla, on kuitenkin tunnettava kameransa ja sen mahdollisuudet rajoitteineen. Tekniikan lisäksi tarvitaan ”silmää”, mikä ei ole sen mystisempi asia kuin sommittelun perusasioiden hallinta.  Visuaalista silmää, sommittelutaitoja ja kameran tekniikkaa voi opetella. Mikään niistä ei ole salatiedettä, joita vain harvat voivat oppia.
​
Kuvankäsittelyllä voidaan vielä säätää valmista kuvaa sävyjen ja kontrastin säädöillä ja näin voi tuoda esiin omaa näkemystään. Luovassa luontokuvauksessa on enemmän mahdollisuuksia itsensä, tunnelmien tai taiteellisten näkemystensä esittämiseen kuin esittävässä maisemakuvauksessa.

Mistä saisin kuvauskohteita? Mitä kannattaa kuvata? Tämän viikon teema voisi olla vaikkapa erilaiset pinnat. Miten kuvata pintoja? Mistä niitä löytää? Mitä kannattaa ottaa huomioon?
Talvisessa maisemassa on vähän sävyjä, joten luontokuvauksessa on paljon elementtejä graafiseen ilmaisuun. Sävyjen vähyyttä voi häivyttää ja korostaa kuvankäsittelyssä kontrastia lisäämällä. Valon suunta on tärkeä kuvattaessa pintoja. Varjojen ja valoisien kohtien saumoissa on rajapintoja, joista muodostuu kuvioita, pinta saa elävyyttä.
Pintoja voi etsiä puiden rungoista, kivien pinnasta, lumesta, vedestä, jäästä, tiestä, rakennetusta ympäristöstä ja vaikkapa pilviverhosta. Pintoihin tulee erilaisia vivahteita eri vuorokauden aikoina. Kirkkaassa auringonpaisteessa kontrasti on luonnostaan suuri, kun taas pilvisellä säällä pintojen rajat ovat pehmeämpiä. Vesi ja lumi heijastavat valoa. Kaikkia näitä voi katsella ja miettiä. Kannattaa kulkea silmät ja mieli avoimena. Heittäytyminen on sallittua ja kokeileminen ei maksa mitään. Kannattaa kyykistyä, kurotella ja katsella eri suunnista. Saatat alkaa nähdä lähiympäristössäsi ihmeitä, joita et ole ennen tiennyt olevan olemassakaan.


​

Ylioppilasjuhla Siikajoen lukio, 2.6.2018, vanhemman puhe, Sini Yrjänä

Arvoisat kohta lakitettavat ylioppilaat, riemuylioppilaat sekä juhlan sankarien läheiset, tänään on aihetta juhlaan.
Lukioaika on takana ja uudet mahdollisuudet ja haasteet odottavat tuossa ihan nurkan takana, lehtiin puhjenneiden koivujen lomassa. Tähän hetkeen ja päivään sisältyy monenlaisia tunteita. On luopumista, toivoa, haikeutta, epävarmuutta, tulevaisuudenhaaveita, rakkautta ehkä suruakin. Tänään saamme kuitenkin iloita yhden merkittävän etapin saavuttamista. Olette jaksaneet tehdä työtä päämääränne eteen vaikeidenkin päivien läpi. Tänään olette ehkä viisaampia tiedollisesti kuin koskaan. Olette juhlanne ansainneet. Me vanhemmat, ystävät ja muut läheiset iloitsemme kanssanne tänään.

Oma lakkiaispäiväni oli ihan vasta, vai oliko? Siitä päivästä on nyt 32 vuotta aikaa. Ehkä täällä mukana olevat riemuylioppilaatkin hämmästelevät ajan kulumista kanssani. Vaikka vuosia ja vuosikymmeniä on kulunut, tämä päivä on jäänyt erityisenä mieleen. Sinä päivänä, siis eilen, tuntui kuin olisin vihdoin vapaa uusine mahdollisuuksineen. Ei enää läksyjä, kirjapinoja, esitelmiä, portfolioita, kokeisiin lukemisia, hereillä pysymisvaikeuksia iltapäivän oppitunneilla, valtavien tietomäärien omaksumista ja kirjoituksiin jännittämistä. Toisaalta tunsin haikeutta hyvästellessäni minulle tärkeiksi tulleita luokkakavereita ja opettajia. Tunsin myös epävarmuutta tulevien tuntemattomien maastojen edessä. Lapsuus oli jäänyt taakse, nuoruus oli muuttumassa aikuisuudeksi. Olin kuin tienhaarassa, hieman pelokkaana, epävarmana ja itseäni etsivänä tietäen, että ihan kaikkea en voi itse valita. Voin yrittää parhaani, miettiä suuntaani ja valita lopulta vain niistä vaihtoehdoista, joita eteeni annetaan ja näytetään.Osaanko, riitänkö, uskallanko lähteä kulkemaan reittiä, jota en vielä tunne? Osaanko valita viisaasti vahingot välttäen?  

Nyt te lukio-opintonne päättäneet olette tienhaarassa, teidän mukananne Annika-tyttäreni, jota saattelen haikein mutta luottavaisin mielin omalle polulleen. Saatte uskoa unelmiinne. Saatte tavoitella niitä. Te lähdette kulkemaan polkuanne niillä eväillä mitä olette tähänastisen elämänne aikana ehtineet omaan reppuunne saada. Repussanne on toivottavasti paljon hyviä ja vain vähän huonoja eväitä. Uskaltakaa katsoa niitä kaikkia ja ottakaa voimaksenne kaikki kauniit ja arvokkaat asiat. Vaalikaa niitä. Ottakaa vastuuta vaikeiden ja satuttavien asioiden kohtaamisesta ja hoitamisesta. Kenenkään ei tarvitse selvitä vaikeuksista eikä haastavista elämäntilanteista yksin. On vastuullista pyytää apua. On voimauttavaa tulla kohdatuksi, hoivatuksi ja kuulluksi kaikkine puolineen, myös kipuineen ja haavoineen. Vaikeudet voivat kääntyä näin voimaksenne, jota elämässänne, sen vaihtelevissa kohtaloissa tulette tarvitsemaan.

Ihmisenä elämiseen mahtuu kaikenlaisia tunteita ja elämänvaiheita. Ihmisarvo eikä onnellisuus ole kiinni ulkoisesta menestyksestä. Tärkeimpiä asioita eivät lopulta ole hyvät arvosanat, varallisuus, hyvä opiskelu- tai työpaikka, loistavat suoritukset tai mitkään mitattavissa olevat asiat. Sisäistä rauhaa ei voi saavuttaa rahalla eikä saavutuksilla, vaikka niilläkin on arvonsa. Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia, kuten vaikkapa rakkaus, unelmointi, lepo, yhdessäolo läheisten kanssa ja sellaisen työn tekeminen josta innostumme yhä uudelleen. Kun voit rauhassa ottaa elämän vastaan juuri sellaisena kuin se kulloinkin on, olet oppinut tien onnellisuuteen. Myrskyisellä säällä tarvitsemme suojaa, sadepäivänä pukeudutaan eri tavalla kuin aurinkoisena päivänä. Voimme välillä epäonnistua, erehtyä ja eksyä polultakin, mutta aina on mahdollista pysähtyä, tarkistaa suuntaa ja palata takaisin omalle, juuri itselleen sopivalle polulle. Kompastuneena saattaa joskus löytää jotain arvokasta, jonka ohi olisi muuten mennyt näkemättä. Tärkeintä ei olekaan vauhti vaan kyky kulkea sydäntään kuunnellen oikeaan suuntaan.
Onnellinen ihminen elää levossa itsensä kanssa. Hän on osaa toimia silloin kun on toiminnan aika ja levähtää, kun on levon aika. Hän kykenee tekemään vaikeanakin päivänä sen, mitä on tehtävissä ja hyväksymään sellaisenaan asiat, joille ei voi mitään. Onnellinen ihminen näkee kauneutta arjessa ja osaa nauttia elämän pienistä hetkistä. Hän kuulee linnunlaulun, näkee luonnon ihmeet ja saa niistä voimaa. Onnellinen se, joka voi elää omana itsenään, juuri sellaisena kuin kulloinkin on, valmiina oppimaan, näkemään ja kuulemaan. Valmiina vastaanottamaan ja antamaan. Onnellisuus on itsensä hyväksymistä ja arvostamista toisia ihmisiä myös arvostaen ja kunnioittaen. Kukaan ei ole juuri kaltaisesi, jokaisella on oma polkunsa ylä- ja alamäkineen. Elämän rikkaus onkin juuri siinä, että me erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset elämme toisten ihmisten rinnalla omine vahvuuksinemme ja puutteinemme. Me tarvitsemme toisiamme. Yhdessä me ihmiset voimme olla kuin kukoistava puutarha, jossa jokaisella kasvilla on oma loistonsa ja tehtävänsä.

Tänään on ilon päivä. Huominen on vielä tuntematon. Kylväkäämme siis ilon ja rakkauden siemeniä voimaksi läheisillemme ja kaikille ihmisille.
Aurinkoisen lämpimät onnitteluni tämän päivän ylioppilaille ja kaikille koulunsa päättäville! Siunausta matkallenne! On juhlan aika.